Karjala-Turnaus

Aftermovie & TV mainokset

Esittely ja ratkaisu

Jo perinteeksi muodostunut Karjala turnaus kuuluu jääkiekon Euro Hockey Tour -turnaussarjaan. Turnaus on ensimmäisen kerran 1995 nimellä ”Jouluturnaus” ja vuosi myöhemmin 1996 turnaus on kantanut nykyistä nimeään – Karjala Turnaus. Turnaus pelataan aina syksyllä ja siihen osallistuu Suomen lisäksi Ruotsi, Tšekki sekä Sveitsi.

Tämä huipputapahtuma pitää sisällään maiden parhaimpia jääkiekkoilijoita sekä laadukasta pelaamista, koko kesän kiekkokautta odottaneita faneja, yhteistyökumppaneita sekä tietysti urheilun tuomaa positiivista fiilistä. Jääkiekkoliitolle niin kuin kenelle tahansa tapahtuman järjestäjälle tapahtuman parhaimpien hetkien taltiointi ja ikuistaminen on tärkeää. Meidän tuttava tuotantoyhtiöllä Snou Creative:lla oli kädet täynnä projekteja ja he tarvitsivat apua Karjala-Turnauksen videoiden kanssa. Meille annettiin lähes vapaat kädet videoiden suunnitteluun, kuvaamiseen ja jälkituotantoon. Näillä materiaaleilla voidaan palauttaa nuo kultaiset hetket mieleen niin jälkimarkkinoinnin kuin ensi vuoden ennakkomarkkinoinnin osalta.

Tapahtuman luonteen, aikataulun sekä sen muiden ydin speksien kuultuamme selvää oli se, että tarkkana täytyy olla. Saimme aiemmin käsiimme viime vuoden 2021 tapahtumakoosteen, jota pystyimme etukäteen tarkastelemaan. Lähdimme hakemaan selvästi lyhyempää, nopeatempoista sekä mukaansatempaavaa tapahtumavideota, jossa tuodaan esille niin pelin hetkiä kuin fiiliksiä kentän ulkopuolelta. Suunnitelman ja esituotannon ollessa valmis täytyi enää vain odottaa isänpäivä viikonloppua… Vaikka olemme kuvanneet urheilua sen monissa eri muodoissa jo ensimmäisen kerran vuonna 2013, itseä silti hieman jännitti lähteä kuvaamaan Leijonia.

Tapahtumaa taltioitiin useampana eri päivänä, jotta lopputulokseen saatiin monipuolisuutta. Mielestämme videosta tuli oikein onnistunut aftermovie. Päävideon lisäksi teimme asiakkaalle lyhyemmät 15- ja 30 sec versiot omilla kuvasuhteilla sekä myös TV-mainontaan oman version. Leijonat jakoivat tuotoksia laajasti eri medioissa turnauksen jälkeen.

Palvelut

Konseptointi
Suunnittelu
Videotuotanto

Toimitetut materiaalit

3 VIDEOTA
Hintaluokka 4000 – 6000 EUR ALV. 0%